Kylä

Vojakkalan kylä

Vojakkala on Lopen vanhimpia kyliä. Se on rakentunut Kaartjärven rantamaisemin todennäköisesti jo 1200-luvulla. Kyläkeskuksen tilojen näyttävät päärakennukset ovat rakentuneet nykyiseen malliinsa 1900-luvun alkuun mennessä, ja kyläkeskus on merkitty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. 

Vojakkalassa kylätoiminta on aktiivista. Urheiluseura Vojakkala Valpas pyörittää talkoovoimin kesäkäytössä olevaa Vojakkalan lavaa, jossa perinteiset lavatanssit järjestetään kesälauantaisin, ja perjantaisin järjestetään ohjattuja liikuntatunteja. Kylätupa toimii kokous- ja tapahtumatilana.

Kyläyhdistys Vojakkalalaiset ry julkaisee Vojakkalan Viesti -kylälehteä ja on aktiivinen kylätoimija Valppaan rinnalla.

Vojakkalan keskeiset kyläkohteet on koottu myös CityNomadi -karttasovellukseen. Voit tutustua kyläkohteisiin virtuaalisesti tästä linkistä.

Vojakkalassa vakituisesti asuttuja talouksia on 82 ja vapaa-ajanasuntoja 272. Asukasmäärä oli 161 (Tilastokeskus, postinumeroon perustuvalla haulla, tiedot vuodelta 2020)


Kuva Heikki Uusitalo 2020.


Sivusto avattu 24.10.2005. Päivitetty tälle alustalle 31.5.2022.
Kaikki oikeudet sivustolla olevaan aineistoon pidätetään.
©2022, All Rights Reserved

Sivuston koosti Poronoro
Ylläpito: Markku Hirvenoja ja Sisko Savolainen, etunimi.sukunimi@poronoro.fi Puh: 045 176 8545
Osumalaskuri: 166187
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän