Vojakkalan Lava

Tansseja vuodesta 1957

Suurten ikäluokkien tanssihuumassa pieniä kylälavoja nousi ympäri Suomen 1940- ja 50-luvuilla. Vojakkalan lava on yksi niistä, joka sinnitteli läpi 70-luvun taitteen vaikeiden vuosien.

Avajaistansseja Vojakkalan lavalla tanssittiin helluntain aattona 8.6.1957 ja tanssittamassa oli ”suoraan LInnanmäeltä” kuusihenkinen Veikko Saariston yhtye, solistinaan levylaulaja Meeri Peimola. Kesä jatkui mahtavasti maan tunnetuimpien orkesterien voimin: täällä vierailivat vuorollaan tuona kesänä niin Kullervo Linna, Veikko Ahvenainen, Paavo Tiusanen, Kalevi Korpi kuin Reijo Kalliokin.

Tanssi-ilmoituksissa mainostettiin hauskasti hyvien polkupyöräyhteyksien lisäksi paikalle päästävän useilla linja-autovuoroilla niin Hämeenlinnasta, Läyliäisistä kuin Forssan ja Riihimäen suunnastakin. 

Tanssi-innostus oli alkuvuosina kova: lauantaitanssien lisäksi järjestettiin tanssit myös sunnuntaina, ja parhaimmillaan tällöin oli sekä päivä- että iltatanssit. Tämän lisäksi järjestettiin myös keskiviikkotansseja.  
Talkoovoimin, kylätoiminnan tukena

Jo lavan neljännesvuosisataa juhlittaessa 1982 kerrottin Turun Sanomien artikkelissa aikaansa uhmaavasta, kylätoiminnan aallon harjalla ratsastavasta pienestä kylälavasta, jossa tansseja järjestetään talkoovoimin koko kesä; tuolloinkin ohjelmassa oli jälleen jo 11 kesätanssit. Tällöin lavan toimintaa pyörittämään oli saatu uusi sukupolvi. Jo tuolloin toimessa olleen aktiivisen ydinjoukon turvin lavan toimintaa on pyöritetty näihin päiviin.

Kiitoksensa ansaitsee vojakkalalaisten harvinaislaatuinen yhteistyö, joka alkoi tukkitalkoilla talvella 1957 ja on jatkunut siitä 60 vuotta. Kesän tanssitalkoissa mukana on kuutisenkymmentä henkeä, kyläläisten ohella myös tänne siteitä omaavia entisiä kyläläisiä. Järjestelyvastuuseen on saatu konkareiden oheen myös nuorempia, ja toiminta jatkuu vireänä.

Lavatoiminnan tulo on antanut Vojakkalan kylätoiminnalle sen taloudellisen selkänojan, jota on tarvittu vuosikymmenten myötä aktiivisen kylän projekteihin aina koulun tukemisesta kyläkaupan ylläpitoon ja viimeisten vuosikymmenten kylähistoriakirjan tekoon, Kylätuvan kunnostukseen ja ulkokuntolaite-hankintaan. 

Hyvässä kunnossa pidetty pieni Vojakkalan lava on löytänyt oman sijansa kesätansseja kiertävän tanssiyleisön joukossa.  
Paikallinen Tervalammin Eikan perustama Mäkelän yhtye oli Vojakkalan lavallakin lähes viikottain esiintynyt vakiovieras aina 1970-luvulle saakka. Yhtyeessä soittivat Lauri Nurmi, Kaino Nurmi, Eino Mäkelä ja Pentti Kuparinen.
 
Tähtiä ja kuninkaallisia 

Vojakkalan lavalla elettiin kultavuosia 1960-luvun alussa, kun suuret ikäluokat saavuttivat rippikouluiän ja sen myötä saivat tanssiluvan. Vojakkalan lavan yleisöennätys on kirjattu elokuulle 1962, kun vuoden 1958 Miss Suomi Pirkko Mannola esiintyi Rauno Lepistön yhtyeen kera. Lippuja kerrotaan myydyn noin 600, mutta paikalla arvellaan olleen väkeä reilusti enemmän.

Kesällä 1965 naapurikylälle Nummenkylään avattu Sotkalinna osoittautui pahaksi kilpailijaksi. Suurlava veti viikonloppuisin tanssiyleisön, ja Vojakkalassa toiminta hiljeni, tansseja järjestettiin täällä lähinnä keskiviikkoisin. 1970-luvun alun hiljaisina vuosina järjestettiin vain muutamat levytanssit ja ehkä yhdet orkesteritanssit kesässä.

Vojakkalassa on vuosien myötä kuitenkin kuultu suuriakin tähtiä, mm. Olavi Virta esiintyi Vojakkalassa 1967 ja 68, Eugen Malmsten 1975, Erkki Liikanen 1977, Paula Koivuniemi 1978, Kai Lind 1981, Eino Grön 1987, Reijo Taipale 1988, Henry Theel 1988, Annikki Tähti 1989, Erkki Junkkarinen 1993, Solistiyhtye Suomi 2004 ja Esko Rahkonen 2004. Viimeisen vuosikymmenen aikana lavalla on vieraillut lähes vuosittain joku tangokuninkaallinen.  
Vojakkalan lavan yleisöennätys on kirjattu elokuulle 1962, kun vuoden 1958 Miss Suomi Pirkko Mannola esiintyi Rauno Lepistön yhtyeen kera. Lippuja kerrotaan myydyn noin 600, mutta paikalla arvellaan olleen väkeä reilusti enemmän. Pirkko Mannola esiintyi myös lavan 50-vuotisjuhlissa vuonna 2007.

Rakennuspuut tukkitalkoilla
Vojakkalan lavan omistaa ja tanssitoimintaa ylläpitää urheiluseura Vojakkalan Valpas ry. Valppaan jäsenkokous tammikuussa 1955 päätti ryhtyä toimenpiteisiin tanssilavan hankkimiseksi ja nimesi toimikunnan asiaa ajamaan. Tontin saaminen osoittautui kuitenkin hyvin haasteelliseksi. Vasta marraskuussa 1955 Kallela suostui myymään maanvaihdossa kunnalta saamansa erillisen tontin (kunta tarvitsi lisämaata koulun luota kivikoulun rakentamiseksi), ns. Lekkalan pellon. 
Vuonna 1956 tehtiin päätös lavan rakentamisesta ja syksyn talkoissa tontti raivattiin, alue tasattiin ja valettiin pohjapilarit. Talvella 1957 pidettiin tukkitalkoot, saaden kylän taloilta lahjoituksena tarvittava puutavara, joka Pauli Tuomenojan sahalla sahattiin. 
Lavan rakentamisurakka annettiin 14.4.1957 kylän omalle rakentajaporukalle, johon kuuluivat Reino Elo, Jouni Halinen, Sauli Aaltonen ja Eino Stenholm. Aikataulu oli tiukka, sillä rakentamiseen oli varattu vain kuusi viikkoa. 
Avajaistanssit tanssittin kuitenkin sovitusti kesäkuun alussa 1957.



Tekstit Sisko Savolainen, Asko Stenholmin kokoamien arkisto- ja haastattelutietojen pohjalta. 
Tanssitalkoot jatkuvat
Vojakkalan lavalla tanssitoiminta on jatkunut vuodesta 1957. Aluksi tansseja järjestettiin jopa kolmet viikossa! Kesällä 1965 naapurikylälle avattu Sotkalinna osoittautui pahaksi kilpailijaksi, vetäen yleisön. Vojakkalassa tansseja jatkettiin lähinnä keskiviikkoisin. Muutamana 1970-luvun vuonna koko kesän lavatoiminta vuokrattiin ulkopuolisille järjestäjille. 
Kun Valpas osti tyhjilleen jääneen kyläkauppakiinteistön 1979 turvatakseen kyläkauppapalvelut, siivitti tämä osaltaan myös lavatanssitoimintaa uuteen vauhtiin, sillä rahaa tarvittiin velkojen maksuun, muistelee Valppaan pitkäaikainen puheenjohtaja Urpo Vienonen. Erityisesti juhannustanssit kokosivat väkeä Vojakkalaan jo 1980- ja 1990-luvuilla. 
Hyvin pitkään, jo 1980-luvulta lähtien, vakiintui kalenteriin kymmenet kesätanssit. Koronavuosi 2000 teki tähän kuitenkin katkoksen: varsinaisia lavatansseja ei rajoitusten vuoksi järjestetty, mutta sunnuntaisissa kahvikonserteissa kuitenkin hieman tanssahdeltiin. Vuonna 2021 järjestettiin kahdet tanssit ja nyt kesällä 2022 ohjelmassa on kuudet tanssit. 
Toimintaa pyöritetään Vojakkalan Valppaan nimiin, talkooporukalla. Soittajat tilataan ulkopuolelta, mutta muu tehdään itse, järjestyksenvalvontaa ja kahvilaleipomuksia myöten. Tanssi-iltoina lavalla palvelee myös olutteltta.


Sivusto avattu 24.10.2005. Päivitetty tälle alustalle 31.5.2022.
Kaikki oikeudet sivustolla olevaan aineistoon pidätetään.
©2022, All Rights Reserved

Sivuston koosti Poronoro
Ylläpito: Markku Hirvenoja ja Sisko Savolainen, etunimi.sukunimi@poronoro.fi Puh: 045 176 8545
Osumalaskuri: 179571
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
Evästeiden tiedot
Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
OK, ymmärrän