Vojakkalassa toimivat yhdistykset, seurat ja muut yhteenliittymät

Viimeisin päivitys 12.6.2016.
Tietojen kokoaminen tälle sivulle on vielä kesken. Halutessasi täydentää tietoja, ota yhteyttä ylläpitoon.

Vojakkalalaiset ry (ent. Vojakkalan kylätoimikunta)
Vojakkalan kylätoimikunta on perustettu ensimmäisten joukossa, maaliskuussa vuonna 1980. Toiminta on ollut aktiivista alusta lähtien, tästä tunnustuksena Vojakkala valittiin Kanta-Hämeen toimeliaimmaksi kyläyhdistykseksi vuonna 1996.
Kylätoimikunta muutettiin rekisteröidyksi yhdistykseksi vuonna 2012.

Vojakkalassa kylätoiminta koki ankaran takaiskun Vojakkalan koulun lakkautuksen myötä keväällä 2010. Samalla kylältä hävisi koulun yhteydessä toiminut ryhmäperhepäivähoito ja talviajan kokoontumispaikkana toimineet koulun tilat poistuivat kyläläisten käytöstä. Tämän vuoksi talviajan kerhotoiminta supistui ja useat tutut kylätapahtumat jäivät entisessä muodossaan pois.
Aika kuitenkin kului, ja elämä jatkui, toiminnan hakiessa uusia uomia.
Tekeminen lähtee ihmisten tarpeista. Oma kokoontumistila nähtiin välttämättömäksi. Niinpä taas toimeen tartuttiin, pienen huokaamisen jälkeen! Entiselle kyläkaupalle EMO ry:n hankerahoituksella remontoitu Kylätupa valmistui käyttökuntoon joulunalla vuonna 2013. Nyt kylällä on jälleen käytössään kodikas ja viihtyisä kokous- ja kerhotila, joka mahdollistaa aivan uudenlaistakin kylätoimintaa.

Totuttuun tapaan kyläyhdistys pitää  huolta mm. kylän uimarannasta, järjestää tienvarsien siivoustalkoot, sekä kokkojuhlat ja kesäjuhlat. Kyläyhdistys julkaisee myös koko kylän tiedotuslehtenä toimivaa, kuusi kertaa vuodessa ilmestyvää Vojakkalan Viestiä.

Vojakkalalaiset ry:n hallitukseen kuuluu noin 10 jäsentä. Heillä on päävastuu vuosittaisesta toiminnasta, mutta tapahtumajärjestelyihin, kylätalkoisiin ja muuhun toimintaan ovat kaikki kyläläiset tervetulleita - yhdessä tekeminen on kylätoimintaa parhaimmillaan!
Katso yhteystiedot pääsivun kautta yhteystietosivulta.


Vojakkalan Valpas
Vojakkalan Valpas ry on vuodesta 1948 lähtien toiminut kylän oma urheiluseura. Vuosien myötä toiminta on pikkuhiljaa siirtynyt urheilun saralta muuhun aktiiviseen kylätoimintaan.Yhteistyössä kylätoimikunnan kanssa kylää on pidetty elävänä talkoillen vuosikymmenten aikana milloin postille tiloja, omakotitaloa lapsiperheelle tai rahoittaen ja koordinoiden kylähistoriikkia tai vaikkapa palkaten hoitaja ryhmikseen, kun kunta ei tätä tarpeelliseksi nähnyt.

Näkyvintä toimintaa on nykyisellään Vojakkalan lavan ylläpito ja tanssien järjestäminen kesäkaudella. Toimintaa ylläpidetään talkoovoimin. Lava on vuokrattavissa myös yksityistilaisuuksiin.
Valpas omistaa myös kyläkeskuksen entisen kauppakiinteistön. Kiinteistöön valmistui marraskuussa 2013 EMO ry:n rahoittamana hankkeena Kylätupa, kokous- ja kerhotila kyläläisten käyttöön. Lisäksi talossa on kolme vuokrahuoneistoa.

Vojakkalan Valppaan johtokuntaan kuuluu 8 jäsentä. Valppaan jäseniksi pääsevät kaikki halukkaat maksamalla jäsenmaksun, aikuisilta 5€ ja lapsilta 1€.
Katso yhteystiedot pääsivun kautta yhteystietosivulta.

Kaartjärven suojeluyhdistys
- täältä tietoa myös mm. kalastusluvista, kohdasta osakaskunnat
yhdistys(at)kaartjarvi.fi
Pj Altti Heinonen 044 719 3067

Pääjärven suojely ry
pj Tomi Viitanen 050 573 5374



Vojakkalan maa- ja kotitalousseura
Maa- ja kotitalousseuran pj. Paavo Pyhälammi, p. 050 347 1381